tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hampusta on moneksi - myös kissanhiekaksi

No niin! Lupaamani postaus hamppupelletistä.

Jos joku ei tiedä, tekee suomalainen yritys HempRefine kuituhampusta kuiviketta hevosille sekä pienjyrsijöille sekä pellettiä kissoille. Hamppuhan on luonnostaan antibakteerinen ja omaa hyvän imukyvyn, ja nämä tiesinkin jo ennestään, koska meillä kestovaippaillaan ja hamppuimut ovat loistavia, joskin hitaita imuja. Otin siis Lemmikkimessuilta avoimin mielin koekäyttöön muutaman paketin hamppupellettiä.

Ja tähän väliin. Juu, puupellettiä saa sieltä ja täältä, mutta olen puupölylle allerginen ja se siitä ilosta sitten.




Ja tältä se näyttää. Alakuvassa väri on oikeampi. :) Pelletissä on se perushamppumainen tuoksu, ja se on kooltaan suhteellisen isoa. Imukyky on parantunut, mutta HempRefinessä tehdään koko ajan tuotekehitystä asian suhteen. Lisäksi kehitystä on tapahtumassa pakkauksessa. Ensimmäinen oli hieno, mutta meinasi hajota käsiin heti aukaistuaan ja toinen meille saapumut oli peruspahviloota. Odotan mielenkiinnolla mikä on se lopullinen pakkaus. Minulle kuitenkin merkitsee tämä sisältö eniten.


Käyttäjäkunta meillä oli erittäin epäileväinen, ainakin aluksi. Ja koska meillä ei ole koskaan pellettivessojakaan ollut, kaadoin pelletit normivessojen pohjalle. Pakkaus on todella riittoisaa! Meillä yhteiskäytössä viidellä kissalla olevien kolmen vessan keskimääräinen pellettien vaihto tapahtuu parin viikon välein!

Toki siis isommat tuotokset tulee poistettua melkolailla sitä mukaan kun niitä tulee, koska pelletin huonopuoli (ilmeisesti koon takia) on se, ettei kukaan viitsi edes yrittää peittää... Pissan hajun pelletti häivyttää todella hyvin ja jopa niin, että kissat pissivät jopa jo hajonneeseen puruun ihan ilman nyrpistelyjä.

Vinkki. Ruokasoodan monipuolinen ominaisuus korostuu täälläkin. Pellettien alle voi levittää soodaa ohuelti. Se neutralisoi luonnollisella tavalla hajuja eikä laatikon pohjalla joudu edes kosketuksiin kissojen tassujen kanssa. Tämä siis, jos ei ole sitä varsinaista pellettiveskiä ritilöineen...

Yksi oma suosikkini tämän pelletin ominaisuuksista on se, ettei se kulkeudu tassuissa lattioille. <3

Nykyään kissat eivät enää vierasta pellettiä lainkaan, vaan ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Lisäsimme yhden ylimääräisen vessan yläkertaan, mutta se on jäänyt vähemmälle käytölle syystä jota emme tiedä. Lisäksi Guapolla on oma vessa. Nyt pitää huomioida myös se, että kollilla käytän pohjalla soodaa ja filtteröin purun pois suhteellisen usein, koska kollin pissa ... se haisee. :) Mutta hiekalla olisi sama asia, eli en koe tätä pellettikäyttöä sen kummoisemmaksi. Enemmänkin se on helpottanut elämäämme.

Lopuksi jatkokehittelyä.

Mitä voi tehdä muovilaatikoista, 8mm poranterällä ja kunnon poralla? Aivan oikein. Tee-se-itse pellettivessa! Tästä muuten luin netistä ja pakko oli kokeilla kun sopivankokoista veskiä oli todella vaikea löytää. Tärkeintä on se, että laatikot menevät nätisti sisäkkäin ja että pohjien väliin jää vähintään 5 cm tilaa.


Elikkä näin se käy! Toki hiekkalapiolla kakkoja postaessani "pöllytän" tuota yläosan pellettiä, jotta puru valuu paremmin alas, mutta voi kuinka kätevää oli lapioida pelkkä puru pois alaosasta.

Huomioitavaa on se että alaosaankin kannattaa laittaa vähän pellettejä, koskapa osa meillä pissaa niin kovalla paineella ja seinille, että pissaa saattaa valua alaosaankin. ;) Näin käy varsinkin silloin kun pellettikerros alkaa olla vähissä - kuten kuvassa on jo. 5cm kerros ehtii imemään painepissaajankin pisut.

Ja lopuksi:


Kuva väärinpäin, koska teksti on pitkä ja niskanne ovat varmasti jäykkiä ja saatte siis hieman venytystä.

Ei vaan, luulin saavani kuvan käännettyä täällä, mutta en mä sit osannutkaan. No kuitenkin. Pelletti - se on kompostoituvaa. Sen voi siis hävittää ekologisesti biojätteen mukana.

Ympäristöteko siis tämäkin.


Me olemme hamppupellettiin tyytyväisiä ja se täyttää meidän kriteerimme:

+ imee pisut tehokkaasti
+ ei kulkeudu lattioille
+ kompostoituvaa
+ kulutus vähäistä
+ ei haise pahalle/kemialliselle

+/- hinta. Ei ole halvinta hiekkaa, mutta suhteutettuna aiempiin eläinkaupan hiekkoihin, joita olemme käyttäneet ja niiden kulutukseen, emme ainakaan enempää maksa.

Ja bonuksena on hyvä palvelu ja kotimainen tuote. <3

Kannattaa kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti